It's like I've seen the light but you have never known

Päässä pyörii miljoona asiaa ja kaikki tapahtuu niin äkkiä. Vielä muutama viikko sitten luulin että en pääse muuttamaan Mikkelistä pois ennen lokakuuta ja että kesä menisi taas yksin kotona seiniä tuijotellessa. Olin oikeastaan jo luovuttanut ja vaipumassa epätoivoon koko muuton suhteen, etsin jo uutta työharjoittelupaikkaa Mikkelistä ja mietin että tänne kai on jäätävä. Pari päivää sitten kuitenkin äitini ilmoitti että eräs henkilö on juuri irtisanonut vuokrasopimuksensa ja asunto vapautuisi heinäkuun alussa, juuri silloin kun tarkotukseni olisi muuttaa. Viime yönä näin unta että sain kyseisen asunnon, joten rohkaistuin soittamaan asunnon vuokranantajalle ja kuinka ollakkaan nyt se yksiö on mun!

Tällä hetkellä mut valtaa onnellisuuden ja epätodellisuuden tunne. Olen onnellinen, että vihdoin pääsen muuttamaan takaisin Helsinkiin, mutta kuitenkaan en osaa sisäistää asiaa että kuukauden päästä mä en enää asu täällä jumalan selän takana.

Oon myös huomannut että tämä blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Ennen kirjoitin lähes päivittäin, mutta sitten minusta tuli erakko. Hehe, Ei nyt aivan mutta ainakin lähelle osuu. Ennen asuin jumalan kannikoiden välissä, Nurmijärvellä. Siellä suoran sanoen kiinnostus kirjoittaa blogia oli nollassa, joka päivä en viitsinyt kirjoittaa siitä samasta naapurin ölinästä ja kuorsaamisesta tai siitä kuinka taas kerran kävin Helsingin yöelämässä. Sitten muutin tänne jumalan selän taakse, jossa päiväni koostui lähinnä kotona kissoille höpöttelystä ja naapurien kyttäämisestä. Inspiraatio oli täysin hukassa, johtuen ehkä myös siitä että kiinnostus koko tämän galaksin toimintaan ja omaan elämään oli aika hukassa.

Nyt kun olen päässyt lähemmäs tavoitteitani ja asiat alkaa taas luistamaan niin kuin olen suunnitellut, mielenkiinto palaa taas asioihin ja kaikki alkaa palata taas ennalleen. Pian asun uudessa asunnossani ja voin nauttia kesästä. Syksyllä edessä häämöttää viimeiset kurssit koulussa ja aloitan lokakuussa viimeisen työharjoittelujakson, jonka jälkeen yksi elämän suurimmist tavoitteista on saavutettu, minä valmistun viimeinkin! Tällä hetkellä tuntuu et vihdoin asiat alkaa loksahtaa paikoilleen ja en voi ku hymyillä!

It's like you're chosing to ignore me when I'm at my worst

Viellä hetki sitten musta tuntui, että kaikki on mahdotonta ja kaatumassa niskaan. Olin jäänyt paikoilleni, enkä tiennyt kuinka siirtyä eteenpäin. Kauan olin ollut samassa pisteessä ja jahdannut samoja asioita, kunnes lopulta tajusin kuinka tyhmä olenkaan ollut. Viimeinkin osasin päästää irti ja siirtyä elämässäni eteenpäin. Löysin itsestäni ja kaikesta ympärilläni olevasta uusia puolia ja nyt tuntuu kuin olisin vapautunut kahleista. Voin viimein taas nauttia elämästä.

En aio tuhlata enää elämääni menneiden pohtimiseen tai takertua asioihin, jotka ovat saavuttamattomissa, vain päässäni olevia harhakuvitelmia. Aion ottaa uudet hasteet vastaan ja toteuttaa itseäni, elää juuri niinkuin minä haluan, enkä niinkuin toiset olettavat minun elävän. Luultavasti mietin vuoden päästä, että mitä helvettiä ajattelin näinä hetkinä ja kuinka olisin voinut tehdä nämä ja tulevat valintani toisin, mutta toisaalta miksi alkaisin katua jotain elämässäni mitä olen sillä hetkellä halunnut. Ei minulla ole aikaa jäädä katumaan valintojani, etenkään jos olen tyytyväinen tähän hetkeen... Ilman kaikkia typeriä ja vähemmän typeriä valintojani, en olisi nyt tässä. Siispä täysillä eteenpäin kohti uusia pettymyksiä! hahaha, ei nyt sentään.

Doesn't matter how many times you fall

Istun sängylläni ja kissa kiipeilee vaatekaapissa tuhansista kielloista huolimatta. En välitä enää, sillä huomaan että toiselle kissoistani vaatekaapissa nukutut unet ovat jokapäiväinen rutiini. Pian kuitenkin huomaan kissan pudottaneen kaapista jotai, ne ovat uudet ballettitossuni, joita en koskaan päässyt käyttämään. Enkä tule koskaan käyttämäänkään. Se innostus mikä musta huokui, kun pääsin mukaan kauan odotetulle balettitunnille, katosi kuin tuhka tuuleen kun lääkäri sanoin, ettei mun toisella jalalla enää tanssita, etenkään balettia. Sillä samalla sekunnilla yksi mun tärkeistä harrastuksista vain rapisi sumeiksi haaveiksi mun pääni sisällä.  Jalkani on suurimman osan ajasta hyvin kipeä, pienikin rasitus tuottaa siihen suunnatonta kipua ja turvotusta, eikä tehtävissä ole oikein mitään. Mutta mä en jaksa valittaa. Jatkan normaalia lenkkeilyä ja urheilua samaan malliin kuin tähänkin asti kipulääkkeiden voimin, vaikka baletti jääkin vain haaveeksi.

Jotenkin viime aikoina mä oon tuntenut itseni taas jotenki ulkopuoliseksi kaikesta. Tuntuu ettei kukaan tai mikään ymmärtäisi mitä minä oikeasti haluan tai yritän sanoa. Kuin kaikista olisi tullut välinpitämättömiä tai aivan kuin heidän olemus olisi muuttunut ja tuntemani ihmiset kadonneet. Onnekseni eräs ystäväni tuli kuitenkin Mikkeliin ja olen viettänyt hänen ja toisen ystäväni kanssa laatuaikaa. Lähi viikot ovat kuluneet lähinnä koulujuttujen parissa, mutta olen myös tehny suunnitelmia alku kesälle ja tyhmiä, mutta hauskoja lupauksia ystäväni kanssa joista kerron myöhemmin. Tällä hetkellä olen iloinen kun aurinko paistaa ja lumet sulaa. Vihdoin alkaa tuntua siltä että on kevät ja siitepölyallergian ihanuudet lähestyvät. Sitä odotellessa aion nauttia ison purkillesen ben&jerry's cookie doughia ja hymyillä.

Turn this up on the radio If you can hear me now

Eilen mä hymyilin aidosti pitkästa aikaa. Se hymy mikä mun kasvoille nousi, johtui kolmen tytön seurasta ja siitä että kerrankin lähdin pois kotonta, enkä istunut vain miettimässä mitä kaikkea olisin voinut tehdä.
Uv valot, hohtavat keilauskengät ja parhaita discobiisejä. Välillä luulin jo menneeni hohtokeilauksen sijasta ala-asteen discoon, joita aina välillä kaipasin. Mikä olisikaan ihanampaa ku olla taas pieni ja odottaa nätkin koulun ovella sisäänpääsyä ilta kuuden aikaan ja tuntea itsentä jo isoksi kun sai lähteä illalla discoon. Kaiken sen jonossa intoilun jälkeen mennä salin tanssilattialle parhaan ystävän kanssa kuiskailemaan kuka pojista on söpöin tai käydä kummituskäytävässä, jossa itse en koskaan uskaltanut käydä. Enkä ole katunut päätöstäni sen jälkeen kun ystäväni tuli sieltä pois nenästä verta vuotaen ja silmä mustana. Aina viimeisten hitaiden aikana kaikki kerääntyivät saliin ja toivoivat, että joku tulisi pyytämään tanssimaan. Usein kuitenkin kaikilta tanssit jäivät tanssimatta, mutta muistan sen kerran kun yläkoulun eräs poika tuli pyytämään minua tanssimaan ja olin aivan ihmeissäni, mutta se oli niitä elämän pieniä onnellisuuden hetkiä.